Kuvaaja: Saku Haarala
"Kuvausharrastukseni alkoi vuonna 1981, kun sain isältäni ensimmäisen oman kameran: täysin manuaalisen, mutta onneksi valotusmittarilla varustetun Canon FTb:n. Aluksi kuvasin lähinnä värifilmille ja teetätin vedokset paperille.
Tuli kokeiltua myös mustavalkokuvien tekemistä pimiössä ihan omin käsin. Aika nopeasti siirryin tyystin dia-filmin käyttämiseen ja diakuvausta harrastinkin aina lapsien syntymään saakka. Tällöin
vanha manuaali-Canon kävi liian vaivalloiseksi (ja etenkin hitaaksi..) kuvausvälineeksi ja hankin helppokäyttöisen automaattipokkarin. Tämä 'pikakuvauksen' vaihe kesti vuoteen 2002, jolloin alkoi taas tehdä mieli järkkärillä kuvailemista,
mutta automaattisesti. Siispä hommasin EOS 30:n ja siihen 28-105 yleislinssin. Näin alkoi kuvausharrastuksen kolmas, ehkä kunnianhimoisin vaihe, joka on päällä edelleen. Diakuvauksesta siirryin digitaalikuvaukseen
ensin kokeillen digipokkarilla 2004 ja sitten intensiivisemmin 20D rungon hankinnan myötä 2005. Välissä oli sellainen lyhyt puolidigitaalinen jakso, jolloin skannailin diakuvia ja negatiiveja ja käsittelin niitä digitaalisessa pimiössä.
Nykyään pyrin ottamaan kameran mukaan joka lähtöön ja kuvailemaan aina kun on mahdollista - enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti."
Kuvauskalusto, rungot/kamerat:
- Canon FTb QL, filmi, hv. 1981 (vm. ~1972)
- Pentax ZOOM90-WR, filmi, hv. 1996
- Canon EOS 30, filmi, hv. 2002
- Canon Ixus 40, hv. 2004
- Canon EOS 20D, hv. 2005
- Panasonic Lumix LX3, hv. 2010
- Fujifilm X-E2, hv. 2014
- Sony Xperia, hv. 2015
- Canon EOS 5DMKIII, hv. 2017
Kuvauskalusto, objektiivit:
- Vivitar 35mm/f3.5 (Canon FD)
- Canon FD 50mm/f1.8
- Tamron 70-150mm/f3.5 macro (Canon FD)
- Soligor 19-35mm/f3.5-4.5 (Canon EF)
- Canon EF 28mm/f2.8 IS USM
- Canon EF 35mm/f2
- Canon EF 100mm/f2.8 macro
- Canon EF 28-105mm/f3.5-4.5
- Canon EF 24-105mm/f4L IS USM
- Canon EF 70-200mm/f4L IS USM
- Fujinon XF 18-55mm/f2.8-4 OIS
Kuvauskalusto, muut:
- Salama Canon 420EX
- 3-jalka Manfrotto 190DB + kuulapää Manfrotto 352RC
- Kevyt 3-jalka Slik Sprint Pro GM + kuulapää Slik SBH-100
- Pöytäjalka malli Y.Niemelä
- Yksjalka Cullmann 2741
- Projektori Leica P300 (Colorplan P2)
- Valkokangas Reflecta
- Filmi/diaskanneri Minolta Scan Dual III
Sivuston toteutus: